Tervetuloa Teljän Radioamatöörit Ry sivuille

Olet täällä:   Etusivu > Historiikki > PEPA, KV-TOIMINTA, HAMPORI, WPA
ylös
Page
Menu

PEPA, KV-TOIMINTA, HAMPORI, WPA

OH1AF KILPAILUTOIMINTA 1988-1998
Sihteeri: OH1MDR

Kilpailutoiminta on koko viimeisen kymmenen vuoden ajan ollut yksi tärkeimmistä ja vilkkaimmista toimintamuodoista. Tärkeimpiin kansainvälisiin koitoksiin on osallistuttu kerhon puitteissa lähes poikkeuksetta joka kerta.

Vuonna 1988 OH1AF oli yksi Suomen eturivin kilpailuasemista mutta Enäjärven QTH asetti omat rajoituksensa kontestiaseman kehitykseen ja muutto uusiin tiloihin Viasvedelle vuonna 1994 otettiin vastaan erityisellä kiitollisuudella juuri kilpailuoperaattorien keskuudessa. Muutenkin kilpailuoperointi on kokenut valtavan muutoksen viimeisen kymmenen vuoden aikana. Mukaan ovat tulleet tietokoneet ja Dx-klusterit, lisäksi huippukilpailuaseman antennivarustuksen tulee tänä päivänä olla aivan eri tasolla kuin kymmenen vuotta sitten.

Oheisena muutamia kommentteja vuosi vuodelta kerättynä OH1AF:n toimintakertomuksista.

1988 (Manageri Hannu Säilä, OH1HS)

"Reviirimme on laajentunut huikeasti, eli muutama kilpailukaartiimme kuuluva jäsenemme on käynyt ulkomailla kokeilemassa miltä tuntuu olla itse se DX. CQ WW SSB-osassa kävi Tony (OH1TD) Andorrassa ja Jari (OH1CN), Jari (OH1EB) sekä Ari (OH1EH) Kanarialla. Molemmista maista tehtiin suomalaisporukalla hienot tulokset. Andorrasta Euroopan kärki- sekä Kanarialta maailman kärkitulokset"

Kerholta Timo (OH1NOA) teki huipputuloksen CQ 160m kilpailussa ollen kolmas Euroopassa. 1987 pystytetty 80/160m vertikaali osoitti huipputehokkaat ominaisuutensa ja Timo workki ko. kilpailussa satakunta jenkkiä!

Syksyn CQWW-kisassa kelit osuivat kohdalleen ja 28 MHz bandi oli aivan levällään. OH1NOA workki kisassa 3600 kusoa, joista noin tuhat oli 10 jenkkejä!

1988 otettiin käyttöön ensimmäistä kertaa tietokoneet lokinpidossa. OH2BQS:n HAM-ohjelmisto tuli markkinoille heti niin valmiina että joissakin tapauksissa se on edelleenkin käytössä vielä näinäkin päivinä. Syksyn kilpailuissa OH1AF siirtyi myös antennipuolella uuteen aikakauteen. 15 m vanha 5-elementtinen yagi korvattiin 2x5-el. stakilla.


1989 (Manageri Hannu Säilä, OH1HS)

Vuoden 1989 aikana alkoi selvitä karu totuus Enäjärven QTH:n osalta ja jo tällöin aloitettiin henkisesti valmistautua QTH:n vaihtoon. TVI-ongelmat naapurustossa alkoivat paisua sellaisiin mittasuhteisiin että kilpailuworkkimista oli pakko alkaa rajoittaa. Myös muita vastoinkäymisiä koettiin: Maaliskuussa myrsky pudotti alas ison ja aivan loistavasti workkineen 14MHz 6-el yagin. Lisäksi kerhon linukka oli vuoden mittaan useamman kerran epäkunnossa. Syksyllä tosin hankittiin 6-el KLM:n "Big Sticker" pudonneen antennin tilalle.
Kisoihinkin kuitenkin osallistuttiin ja erityisesti mieleen jäivät SAC-kilpailut. CW-osassa multi-singlen voitto tuli taas kerran kotiin ja SSB osassa oli kerrankin loistavat kelit. Timo (OH1NOA) workkikin tuossa kisassa yhden kaikkien aikojen parhaista tuloksista. CQWW-kilpailun CW-osassa Ari (OH1EH) ja Timo (OH1NOA) osallistuivat monikansalliseen CT3M- multi-multi operaatioon Madeiralta. SSB osassa he olivat mukana OH0AM:n multi-single-ryhmässä Ahvenanmaalla.

1990 (Manageri Ari Korhonen OH1EH)

TVI-ja linukkaongelmat jatkuivat. Lopullisesti selvisi myös että mikäli halutaan kilpailutoimintaa jatkaa, uusi QTH on saatava. Varsinkin SSB-kilpailujen aikaan lähes poikkeuksetta kerholla kävi "vierailijoita" naapurustosta viimeistään sunnuntain ilta-uutisten jälkeen.
Kilpailuqsoja ajettiin kuitenkin n.15000 kpl, mitä voidaan pitää varsin tyydyttävänä. Seuraavassa muutamia kohokohtia:

- ARI DX SSB-kilpailussa OH1NOA operoi maailman kärkituloksen
- CQ WW 160 CW:llä OH1NOA oli 6.maailmassa (3.EU)
- CQ WW SSB ja CW-kontesteissa EA8AGD:n joukkueessa Kanarialla oli vahva porilaisedustus. Phonella mukana olivat OH1EB,1EH ja 1NOA, CW:llä puolestaan OH1EH, 1HS, 1NOA ja 1NSJ.

1991 (Manageri Ari Korhonen OH1EH)

Kilpailuvuosi 1991 jäi OH1AF:n historiaan eräänlaisena välivuotena. Kilpailuihin toki otettiin osaa, mutta hieman matalammalla profiililla. Laiteongelmista jonkin verran kärsittiin edelleen. Sekä 20m antennin että 36m pyörivän maston kääntäjät olivat osan vuotta epäkunnossa.
Siirtymävaihe uuteen QTH:hon oli alkanut. Uuden QTH:n suunnittelu oli aloitettu eikä Enäjärveen enää juurikaan panostettu. Siirtymävaihetta helpotti omalta osaltaan Harjavaltaan Pentti Hautalahti OH1WW:n johdolla noussut kilpailuasema, josta kerholaiset ajoivat hyviä tuloksia.
Tuloksiakin toki syntyi.Vuoden parhaimpana saavutuksena voidaan mainita K.S.Sainion muistokilpailun kerholuokan voitto:upea kiertopalkinto saatiin jälleen vuodeksi poriin. Kilpailun yhteydessä pidettiin "on site" contesti Seinäjoella, jossa Teljän radioamatöötir ry OH1AF:ää edustivat hyvällä menestyksellä Timo Pohjola (OH1MDR) ja Pasi Alanko (OH1NSJ). Vuoden ehdottomiin kohokohtiin kuului myös Paavo Lenton (OH1MHX) ja Jarmo Kettusen (OH1MRR) junailema kerhon jäsenten välinen 28MHz "contesti", joka sai innostuneen vastaanoton.

1992 (Manageri Ari Korhonen OH1EH)

Vuonna 1992 kerhon kilpailutoiminta koki kesken laman nousukauden. Aktiviteetti ei niinkään tapahtunut kerhon asemalta vaan haluttiin säästää naapureiden hermoja ja operoitiin muualta.
Keväällä workittiin ensimmäinen WPA-kilpailu, joka sai varsin mukavan vastaanoton ympäri Suomen. Toukokuussa OH1AF kilpailuryhmä osallistui Ravansaaren DX-peditioon (4J1FS) Viipurinlahdelta. Tuloksena oli epävirallinen maailmanennätys: 75000 kusoa kahdessa viikossa!
Syksyllä allekirjoitettiin yhteistyösopimus OH-DX-RING:n kanssa. Yhteistoimin kunnostettiin Brändössä Ahvenanmaalla sijaitseva kilpailuasema ja operoitiin multi-multi-luokassa vuoden 1992 SAC ja CQWW-kilpailut tunnuksella OH0W.

Vuoden päätäpahtumaksi muodostui kuitenkin Märket-operaatio. Lokakuun alussa viikon aikana kirjattiin lokiin 18600 yhteyttä tunnuksella OH1AF/OJ0. Retken pääorganisaattorina toimi Jarmo Kettunen (OH1MRR).

1993 (Manageri Ari Korhonen OH1EH)

Vuonna 1993 pidettiin edelleen matalaa profiilia, muutamia hyviä tuloksiakin toki kirjattiin.

-Perinteinen (2.) WPA-kilpailu järjestettiin uusituilla säännöillä.
-Erityisesti Timo Klimoff (OH1NOA) kunnostautui kotimaan kisoissa 100 Watin luokassa ollen säännöllisesti kärkisijoilla.
-Syksyn CQ WW-kisoissa Aarne Faari valloitti Ahvenanmaan. SSB:llä Ari Korhonen (OH1EH) workki tunnuksella OH0DX single operaattorina. Naapurisaarella oli äänessä OH0M, jota miehittivät Timo Pohjola (OH1MDR), Jarmo Kettunen (OH1MRR), Timo Klimoff (OH1NOA) ja Jari Alanko (OH1XT).
CW:llä Ari Korhonen (OH1EH) oli äänessä tunnuksella OH0AM ja Jukka Kulha (OH1XM) puolestaan tunnuksella OH0DX single bandeilla (21 ja 14 MHz). Kerholta workki jälleen Timo, (OH1NOA) ollen alustavien tulosten mukaan Suomen ykkönen.

1994 (Manageri Ari Korhonen OH1EH)

Kilpailutoiminnan näkökulmasta vuosi 1994 vierähti suurelta osin antennitöiden merkeissä. Keväällä aloitettiin antennien ja mastojen siirto ja pystytysoperaatio. Kesä meni Viasvedellä valu- ja perustustöiden merkeissä ja varsinainen antennimastojen pystytys pääsi käynnistymään elokuussa.
Syksyn kilpailusesongin alkaessa työt olivat vielä siinä määrin kesken, että asema sisäänajettiin vasta marraskuun lopulla CQ WW CW-kilpailussa. Operaattorina oli Timo Pohjola (OH1MDR) tehden hyvän tuloksen 15 metrillä (3. Euroopassa). Ensivaikutelma kerhon uudesta QTH:sta kilpailumielessä osoittautui heti erittäin positiiviseksi. Tästä on nyt mahdollista aloittaa pitkän tähtäimen kehitystyö. QTH:n puolesta on asema mahdollista kehittää huomattavasti paremmaksi kuin mikä milloinkaan olisi ollut mahdollista Enäjärvellä.

Operoinnista Ahvenanmaalla näyttää tulleen tapa kerhomme kontestereille. CQ WPX-kisassa oli hyvä porilaisedustus. CW-osassa Timo Pohjola (OH1MDR) sekä Timo Klimoff (OH1NOA) operoivat kutsulla OH0X multi-single-luokassa. Saman kisan SSB-osassa Ari Korhonen (OH1EH) workki kutsulla OH1EH/OH0 40 m single bandia.

1995 (Manageri Ari Korhonen OH1EH)

Kilpailuaktiviteetti kerholta kasvoi huomattavasti. Antennityöt saatiin pääosin valmiiksi ja syksyllä päästiin tositoimiin. Myös uusia kavereita on saatiin kilpailuteamiin mukaan. Tero Kuusisto (OH1LUZ) ja Jari Alanko (OH1XT) osoittivat kykynsä SAC:n CW-osassa OH1AF:n 40m:n operaattoreina.
European HF Championship -kilpailussa AarneFaarilaiset tekivät selvää jälkeä. CW-osassa Euroopan ykköseksi ajoi Hannu Säilä (OH1HS). Menestystä CW:llä täydensi Timo Pohjola (OH1MDR), joka ajoi kerholta Euroopan viidenneksi. Saman kilpailun SSB-osassa Euroopan ykköseksi ajoi Ari Korhonen (OH1EH/OH0).
SAC:n CW-osaan porilaiset kokosivat rivinsä ja kisa ajettiin runsaan kymmenen vuoden tauon jälkeen MULTI/MULTI-luokassa. Suurimmalle osalle kerhomme kilpailuaktiiveista kerta oli ensimmäinen, mutta ei varmastikaan viimeinen! SAC:n SSB-osassa Timo Klimoff (OH1NOA) ajoi kerholta single operaattorina all band -luokassa. Molemmilla modeilla tuloksena oli selkeät Skandinavian ykköstilat.

1996 (Manageri Ari Korhonen OH1EH)

Kerhoasemaa miehittivät vuoden mittaan pääasiassa Timo Klimoff (OH1NOA) ja Timo Pohjola (OH1MDR). Lisäksi operaattoreina olivat Pasi Alanko (OH1NSJ), Jari Alanko (OH1XT) sekä Hannu Suosalmi (OH1LWZ).
Tekniset ongelmat haittasivat operointia kerholta ainakin jossain määrin. Varsinkin 20 metrin bandin 6-elementtinen KLM osoittautui lähes käyttökelvottomaksi.

Seuraavassa muutamia vuoden 1996 kilpailuaktiviteetteja:

*WPA-kilpailu keräsi runsaan osanoton ympäri Suomen
* CQ WW WPX-kilpailun SSB-osassa OH1AF osallistui Multi/Single luokkaan kutsulla OI1W
*SAC-kilpailun SSB-osassa Timo Klimoff ajoi kerholta Skandinavian ykköseksi Single op/All band-luokassa
*CQ WW:n SSB-osassa Timo Pohjola workki 15 m single bandia kutsulla OI1AF
*CQ WW:n CW -osassa kerholta ajettiin kahta singlebandia: OI1AB/40 m sekä OI1AF/15 m. Operaattoreina OH1NOA ja OH1MDR.
*Kerho osallistui kaikkiin SRAL:n liikennekiertopalkinnon osakilpailuihin 100 watin luokassa kutsulla OI1AF. Operaattorina oli Timo Pohjola (OH1MDR).

1997 (Manageri Ari Korhonen OH1EH)

Kilpailuvuosi 1997 oli kerhon piirissä todella aktiivinen. Kaikkiin tärkeisiin kilpailuihin otettiin osaa ja vuoden pääkilpailut ajettiin multi-luokissa. Todella positiivista oli että kisoissa mukana olleiden operaattorien joukko oli erittäin runsaslukuinen. Erityisesti Jyrki Tuominen (OH1HEV, ex OH1NPT) osoitti erityistä aktiivisuutta kerhoaseman miehittäjänä.
Keväällä tehtiin myös tärkeä antennikaluston parannus: 6-el. 14MHz vanha KLM korvattiin kahdella 4-elementtisellä pitkäpuomisella yagilla.
Toukokuussa tehtiin historiaa osallistumalla WPX-kilpailun CW-osaan multi-multina eli kaikilla kuudella bandilla oltiin äänessä koko 48 tunnin ajan. Lisäksi syksyn SAC- ja CQWW-kilpailut ajettiin multi-single luokissa. Kerhoaseman lisäksi monet kerhon jäsenet ovat osallistuneet kilpailuihin omilta asemiltaan.

Seuraavassa vuoden 1997 tärkeimmät kilpailuaktiviteetit kerhon asemalta.

* NRAU-kilpailu CW ja SSB (op. OH1MDR)
* WPX SSB 21 MHz single (op. OH1NOA)
* ARI DX-kilpailu toukokuussa (op. OH1HEV)
* WPX CW multi-multi (oprs. mm. OH1EH, OH1HS, OH1LUZ, OH1XT, OH1MDR, OH1NOA, OH1HEV)
* All Asia DX CW (op. OH1HEV)
* IARU HF Championchip (op. OH1NOA)
* EU HF Championchips (op. OH1MDR)
* All Asia DX SSB (op. OH1HEV)
* SAC CW ja SSB multi-single (oprs. mm. OH1EH, OH1MM, OH1XT, OH1NOA, OH1MDR, OH1HEV, OH1LWZ)
* CQWW SSB ja CW multi-single (oprs. mm. OH1MM, OH1XT, OH1LUZ, OH1NOA, OH1MDR, OH1HEV, OH1EB, OH1HS)
* ARRL 10m contest (op. OH1NOA)
* Lisäksi vuoden mittaan osallistuttiin kaikkiin tärkeimpiin kotimaisiin kilpailuihin (oprs. OH1NOA, OH1MDR)
* Kerho järjesti WPA-kilpailun huhtikuussa, n. 70 osanottajaa ympäri Suomen.

Kilpailutoiminnassa ollaan nyt lopullisesti siirrytty tietotekniikan "orjiksi". Vuoden aikana ajettiin sisään useamman PC:n linkitys eri asemien välillä. Ts. kun yhdeltä koneelta kirjataan yhteys lokiin, tieto välittyy samantien kaikille verkossa olevien koneiden lokitiedostoihin. Tämä helpottaa huomattavasti varsinkin kertoimien metsästystä. Lisäksi operointia haittaava taustamelu vähenee kun kerroinsiirrot ja tiedonvälitys eri operaattoreiden välillä voidaan hoitaa tietokoneverkon kautta. Multi-operaatioissa hyödynnettiin lisäksi DX-clusteria sekä Tekulla koekäytössä olevaa Internet-linkkiä.

Antennikalusto alkaa olla mukavassa vireessä kilpailutoimintaa ajatellen. Tosin parantamisen varaa edelleenkin on. Varsinkin multi-operaatioissa on ongelmana 20 ja 40 metrin pääantennien sijainti samassa mastossa. Tehokkaassa kerroinmetsästyksessa olisi erittäin tärkeää saada molempien bandien antenneja käännettyä toisistaan riippumatta. Lähivuosien tavoitteena voisikin pitää yhden lisämaston hankkimista kerholle 40m käyttöön. Myös 80m ja 160m antenneina ovat toistaiseksi palvelleet pelkät inverted-vee-dipolit. Tälläkin sektorilla parannusta pitäisi saada sillä Suomessakin jo moni kilpailuasema workkii 80m suunta-antenneilla. Suunnitelmissa tosin onkin pystyttää 80m GP 1998 aikana.

1998 (Manageri Ari Korhonen OH1EH)

Kuluvan vuoden kilpailuaktiviteetti näyttää myös varsin hyvältä. Heti vuoden alussa OH1AF teki come-backin RTTY-modelle lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen. OH1MDR operoi ARRL RTTY roundup ja WPX RTTY-kilpailut. Myös ryttyworkkiminen on kokenut melkoisen muodonmuutoksen tietokoneiden myötä. Sopivalla ohjelmistolla varustettu tietokone hoitelee (operaattorin avustuksella) niin lokinpidon, kaksien rigien hallinnan kuin paketticlusterin seuraamisenkin.
Keväällä nostettiin 14 Mhz 2x4-el stakin lisäksi ns. kakkossuunnan antenni. 4-elementtinen yagi asennettiin samaan mastoon kuin 21 Mhz 2x4-el. stakkikin. Sopivalla sovituselimellä varustettuna nyt on mahdollista ajaa tehoa kahteen eri suuntaan samanaikaisesti.

WPX CW kilpailu workittiin kerholta multi-single luokassa.

EU HF Championshipissä OH1MDR operoi kerholta ja OH1MM "Harjavallan asemalta". Molemmille on ennakkotietojen mukaan luvassa mitalisijat.

SAC-kilpailu ajettiin tänä vuonna single operator-luokassa. CW:llä olivat äänessä OH1NOA ja SSB-osassa operoi OH1MDR.
(Contest text by Timo Pohjola, OH1MDR)


©2007 Teljänradioamatöörit ry

Maraton Oh1AF/OH1AB/OH1F
 


©2007 Teljän Radioamatöörit ry
 
« edellinen ylös seuraava »
ylös
Page
Menu
ylös
Page
Menu

Powered by CMSimple | Template: ge-webdesign.de | Kirjaannu