Tervetuloa Teljän Radioamatöörit Ry sivuille

Olet täällä:   Etusivu > Tarinoita > Erä QSO 9-10.8.2008
ylös
Page
Menu

Erä QSO 9-10.8.2008

Kerhomme 4 jäsentä päättivät lähteä vuorokaudeksi maastoon ja rigit otettiin tietysti mukaan. Kohteeksi valittiin Kustaan Savupirtti Ulvilan Joutsijärven takamaastossa.

Kokoontumispaikaksi oli sovittu valtatien 11 varressa oleva huoltoasema, johon retkelle mukaan haluavat kokoontuivat. Tasan klo 1200 SA, OH1FU lähti johdattamaan meitä kakkurintielle, jonne autot oli määrä jättää ja josta matkaa jatkettiin jalan.

Reput selkään ja menoksi. Ilmaksi oli tilattu poutaa ja tällä kertaa toive oli mennyt perille. Eli sää suosi meitä sateisen viikon jälkeen. Pääsimme koko reissun kastumatta. Tosin Matti, OH1FU totesi, että sateen sattuessa yleensä kastutaan.

Kustaan savupirtti on uudelleen rakennettu savupirtti, jonka alunperin Kustaa rakensi Joutisjärven takamaastoon 1835 - 1840.


Kuvassa vasemmalta: Martti OH1OR, Jukka OH1FGE, Matti OH1FU
ja Pasi OH1TG.




Näkymä savupirtin sisältä


Maastossa operointi tapahtui kerhomme juhlavuoden kutsulla OG50F/P. Radiokelit eivät tosin olleet parhaat mahdolliset, mutta saimmepa silti kuitatuksi mm. SRAL:n bulletiini. Pidimme myös muutaman QSO: Blac Cat kisaan osallistujien kanssa, joiden kuuluvuusraporttien perusteella totesimme kelin feidaavan paljon ja nopeasti. Koska olimme QRP asema, lähetystehoa meillä oli käytössä 5 wattia.
Jukkalla OH1FGE oli mukana Yaesu:n FT857 D ja 10 Ah akku.

Antennivarustusta oli Matin OH1FU:n trappidipoli ja Jukan OH1FGE:n dipoli 2 metrille. Molemmilla saatiin yhteyksiä aikaan.


Pasi, OH1TG:n tyylinäyte savupirtin hämyssä.

Pihapiirissä on myös kota, jossa Martti OH1OR yöpyi.
Kodassa parannettiin myös maailmaa ja puheltiin välillä vakaviakin asioita, joita onneksi porukan tarinanikkarit Matti, OH1FU ja Martti, OH1OR kevensivät välillä mojovilla jutuilla, joille kelpasi hörähdellä.

  Kodassa vasemmalta: OH1TG, OH1FU ja OH1OR.

Kodassa syötiin tietysti maittavia eväitä ja illan kuluessa paistoimme myös lettuja, joita kelpasi pistellä tuulensuojaan mansikkahillon kera.

Paluumatkalla poikettiin piilopirtillä, joka myös sijaitsee järven pohjoisrannan takamaastossa.

Paluumatkalla Martti OH1OR alkoi puhumaan, että ei taida ehtiä Pori - Bermerhaven (OH1AF:n ystävyyskaupunki Saksassa) rinkulaan. Asiaa mietittiin siinä hetki ja päätettiin rakentaa asema autojen luona. Auton akussa riittää virtaa, jotta saisimme tehoa käyttöömme 100 wattia.

Siinä paikassa päätettiin pistää tossua toisen eteen siihen tahtiin, että ehdimme autoille ajoissa. Heti autoille päästyämme aloimme pistämään asemaa pystyyn ja ehdimme rinkulaan mukaan.


Martti OH1OR pitää QSO:a Pori - Bremerhaven rinkulassa.

Kaiken kaikkiaan retki oli onnistunut. Kiitos osallistujille ja kenties tästä voi syntyä uusi perinne. Mukavinta minusta tässä ehkä on se, että voi yhdistää kaksi harrastusta, retkeilyn ja radioamatööritoiminnan.

Tarina ja kuvat Jukka Reijonen OH1FGE

« edellinen ylös seuraava »
ylös
Page
Menu
ylös
Page
Menu

Powered by CMSimple | Template: ge-webdesign.de | Kirjaannu